torstai 23. marraskuuta 2017

Viikko 47

MAANANTAI 20.11

Aamulla meillä oli suuri tehtävä sillä kun olin
ollut kipeenä. Niin muu ryhmä oli saanut työn
annon, mutta he eivät olleet tehneet sitä. Sillä
heidän tehtävänä oli ruveta kirjaamaan ylös
aikataulua mitä me olemme tehneet syysloman
jälkeen. Joten koko aamu meni siinä että
mietimme mitä olemme tehneet 4 viikkoa sitten.
Tähän olimme kirjanneet 4 viikon tekeleet.  On muuten
vaikeaa miettiä mitä olemme tehneet 4 viikkoa sitten
kun ei ole tehnyt kunnon muistiin panoja paitsi blogiin.
















Iltapäivällä olimme suunnitelleet viikko haastetta
jonka loppujen lopuksi luovutimme. Koska ei tullut 
yhteisymmärrystä ja tuntui samalta että olisin joutunut
tekemään kaikki itse. (Olin puoli 12.30 - 13.00 
välisenä aikana lääkärissä). Sitten oli tiimi rinki, jossa
Käsittelimme päättäreitä. Ja loppupäivä katsoimme että
meillä on kaikki materiaali Reuma yhdistykselle.
Sillä 16.00 meillä oli tapaaminen sovittu heidän kanssa.


TIISTAI 21.11

(Olin itse 9.00 - 10.00 hammaslääkärissä)
Muut oli suunnitellut lisää päättäreitä. Samalla Fabi oli
muokannut Reumayhdistyksen kuvia sovitusti. 
Siinä oli aamupäivän hommat 9.00 - 11.00

Iltapäivällä oli M-marketin aikataulu suunnittelua, 
jossa meidän oli tarkoitus sopia uusi päivä jolloin 
menisimme tekemään asiakastyytyväisyys kyselyä. 
Sen sovimme että menisimme Torstaina 
jotta kaikki pääsisivät sinne. 

Samalla kävimme 4H yrityksessä perustamassa 
4H yrityksen, jotta pystyisimme 
laskuttaa yhteistyö kumppaneilta 

Sillä allekirjoitimme paperit. Samalla he kertoivat
vielä kerran miten laskutus toimii.














Ja lopussa suunnittelimme seuraavan päivän ohjelman

KESKIVIIKKO 22.11

Aamulla teimme Y-tunnuksen, sen jälkeen se vietiin 
verotoimistoon. Jossa laput tarkastettiin ja hyväksyttiin.

Sen jälkeen aloimme suunnittelemaan perjantaiksi 
illulla plansseja joihin kerroimme mitä olemme 
tehneet projekteissa. 

Ruokailun jälkeen itse tein kolme tuntia sitä plassia
sillä opettelin opettajan kanssa illun käyttöä. Nyt jo 
tiedän paljon illusta mutta en mikään mestari vielä

Tässä oli lopputulos jota tein kolme tuntia.
Sillä kaikki linjaukset olivat vaikeita.





















TORSTAI 23.11

(Fabi oli kipeenä)
Tein M-marketille suunnitelmaa YouTube 
kanavan tekemistä varten. Siihen tein listan jossa 
kerroin erilaisia keinoja millä saa lisää katsojia. 
Samalla tein listan mitä itsen ehdotan heille.
(Muut ei tehnyt mitään)

Tauon jälkeen peruutimme M-market tapaamisen sillä 
ulkona oli hirveä keli, satoi ja myrskysi, joten totesimme 
että silloin ei ole ihmisiä ulkona.

Loppu päivän autoin Tuiskun ryhmää 
tekemään vilpas popsoppia. Autoin viikkaamaan 
vaatteita ja muuta sen sellaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Motorolat